All the being I’ve been lately, 2022, hand machine-knitted cotton and wool on wooden frame, 120 x 140 cm
Bird eat butterfly world
14.3. - 19.3.2023
Asbestos Art Space
Kristianinkatu 16, 00170 Helsinki
A couple years ago I saw a bird eat a butterfly and it ruined my life. I saw it happen by some bushes in my backyard. The bird was a white wagtail, a favorite of mine; they’re jumpy and charmingly snobby, confident in their smallness.
Imagine my horror when on the way to Alepa I spotted one, and as I looked down in admiration saw half a butterfly in its beak. The bird was shaking its fuzzy marble of a head, trying to separate protein-rich body from nutrient-less appendages. Half of the butterfly’s wings already lay flat on the dirt, between me and the violence. As I lingered, a breeze picked up and pushed them toward me in awkward sharp tumbles, with every lurch flashing their hue, a color I can’t for the life of me remember, maybe blue, or orange.
My cue to leave, chased by a perverse tumbleweed. I felt vaguely ashamed, and wished I hadn’t witnessed the villainy, the death of beauty/innocence/ornament/hope. The words ‘butterflies seem so small to me now’ kept repeating in my head as I walked to the store, floating along in my melodrama. I bought some beer and went home a changed woman. Diagnosis: severe tendency to anthropomorphize, and symbolism-induced exhaustion.
Handling (wagtail), Handling (butterfly), 2023, hand machine-knitted cotton and linen, on canvas, 46 x 55 cm each
The moment, 2023, acrylic and India ink, polyurethane, wooden beads, wire, 20 x 20 x 4 cm
Spider, 2021, charcoal and India ink on hand machine-knitted cotton, on canvas, 46 x 55 cm
Balcony, 2022, India ink on hand machine-knitted cotton and silk, stitched on canvas, 46 x 55 cm
Time, 2023, hand machine-knitted cotton stitched on canvas, 50 x 81 cm
Tall, 2021, charcoal on hand machine-knitted cotton and silk, stitched on canvas, 46 x 55 cm
FI:
Pari vuotta sitten näin linnun syövän perhosen ja se pilasi elämäni. Se tapahtui pensaiden luona takapihallani. Kyseinen lintu oli västäräkki, yksi suosikkini; ne ovat vilkkaita, hurmaavan röyhkeitä, itsevarmoja pienuudestaan.
Kuvittele kauhuani, kun matkalla Alepaan huomasin yhden, ja kun katsoin alas ihaillen, näinkin perhosen puolikkaan sen nokassa. Lintu ravisteli pörröistä, marmorikuulaa muistuttavaa päätänsä, yrittäen irrottaa proteiinipitoisen vartalon ravintoainettomista ulokkeista. Puolet perhosen siivistä oli jo maassa, minun ja väkivallan välillä. Viipyessäni, tuuli nousi ja työnsi niitä minua kohti kömpelösti, jyrkin kellahduksin, ja jokaisella käännöllä välähti väri, jota en millään muista, ehkä sininen, tai oranssi.
Oli aika lähteä, perverssin aavikkokierijän jahtaamana. Tunsin epämääräistä häpeää, ja toivoin, etten olisi ollut todistamassa hirmutekoa, kauneuden/syyttömyyden/ornamentin/toivon kuolemaa. Sanat ‘butterflies seem so small to me now’ toistuivat päässäni, kun kävelin kauppaan, ajelehtimassa melodraamassani. Ostin olutta ja menin kotiin muuttuneena naisena. Diagnoosi: vaikea taipumus antropomorfisoida, ja symbolismin aiheuttama uupumus.